sunnuntai 21. syyskuuta 2014
Syyskuun kuulumisia
Nyt sai omistaja kaivettua kameran naftaliinista ja räpsäistyä muutaman kuvan koiruuksista. Kovasti on Aada kasvanut ja Tyynekin alkaa pikkuhiljaa kasvamaan leveyssuunnassa.
Nyt ehtii taas vähän kirjoitellakin - tuntuu, että arki on yhtä menoa sinne ja tänne.
Koirille kuuluu "tavallista", ei mitään erikoisempaa. Koirapuistossa käydään nelisen kertaa viikossa telmimässä muiden nelijalkaisten kanssa ja muuten lenkkeillään taikka kuljetaan lähimetsässä.
Mökillekin oli tarkoitus mennä käymään vielä loppukesästä, mutta se loppukesä meni ohitse ihan huomaamatta ja nyt mökkeilyt jäävät sitten ensi vuoteen.
Ratatreeneissä ollaan käyty melkein joka sunnuntai ja molemmat juoksevat innolla vieheen perässä. Tyynen kanssa on aloitettu kopituksen harjoittelu ja Aadalle on vedetty lyhyitä suoria. Molemmat koirat tykkäävät kovasti.
Aada näki elämänsä ensimmäistä kertaa kissan tänään ja sitä piti ihmetellä ja vähän komentaakin. Etukäteen ajattelin, että kissan ja Aadan kohtaamisesta ei tule muuta kuin sanomista, mutta hyvinhän se sujui.
Mätsäreissäkin ollaan käyty harjoittelemassa kehäkäytöstä. Kolme (vai neljä?) viikkoa sitten molemmat saivat punaiset nauhat ja ei sijoituksia. Kaksi viikkoa sitten Aadalle punainen ja Tyynelle sininen, ei sijoituksia. Viime viikolla molemmille siniset nauhat ja Tyyne lurppakorvaisten SIN4 ja Aada pentujen SIN2. Tänään molemmille punaiset ja Tyyne pienten aikuisten PUN2 - oli muuten muhkeat palkinnot:
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
Tyyne 1v ja Aada 4kk
Viimeinen vuosi on kulunut kuin siivillä. Vastahan sitä odoteltiin, että milloin Tyynen pentue oikein syntyy ja riittääkö meille pentua ja nyt tuo tyttö on jo 1-vuotias!
Aadakin on kasvanut hurjasti, 4 kuukauden ikäisenä painoa 7,5kg. Vielä se on himpun verran pienempi mitä Tyyne oli samassa iässä (8,1kg).
Parissa mätsärissäkin ollaan käyty tässä lähiaikoina: Aadalle molemmista punainen nauha ja Tyynelle toisesta punainen ja toisesta sininen nauha. Muuten ei tullut kuin lämmintä kättä ja kokemusta. Aada on kehässä hirmu reipas ja ei ujostele tuomaria tai pöydällä oloa lainkaan!
Emäntä on viime aikoina ollut todella laiska valokuvaamaan yhtään mitään, joten koirista ei nyt ole "arkikuvia" lainkaan. Pitäisi kyllä ryhdistäytyä tuon kameran kanssa...
Pakolliset pönötyskuvat kuitenkin on tullut otettua:
Aadakin on kasvanut hurjasti, 4 kuukauden ikäisenä painoa 7,5kg. Vielä se on himpun verran pienempi mitä Tyyne oli samassa iässä (8,1kg).
Parissa mätsärissäkin ollaan käyty tässä lähiaikoina: Aadalle molemmista punainen nauha ja Tyynelle toisesta punainen ja toisesta sininen nauha. Muuten ei tullut kuin lämmintä kättä ja kokemusta. Aada on kehässä hirmu reipas ja ei ujostele tuomaria tai pöydällä oloa lainkaan!
Emäntä on viime aikoina ollut todella laiska valokuvaamaan yhtään mitään, joten koirista ei nyt ole "arkikuvia" lainkaan. Pitäisi kyllä ryhdistäytyä tuon kameran kanssa...
Pakolliset pönötyskuvat kuitenkin on tullut otettua:
sunnuntai 24. elokuuta 2014
Näyttelyviikonloppu
Nyt on Tyynen kanssa ravattu näyttelyissä tälle kaudelle ihan tarpeeksi ja kaveri saa jäädä kotiin kasvamaan ja kehittymään. Kunhan se tuosta saa tilavuutta rintakehään, niin sitten katsellaan uudelleen näyttelyhommia. Ensikaudella olisi tarkoitus suunnata Tyynen kanssa enemmän tuonne maastojuoksupuolelle.
Tämän viikonlopuna saldosta voisi sanoa, että tästä ei ole suunta kuin ylöspäin:
JUN T
Tämän viikonlopuna saldosta voisi sanoa, että tästä ei ole suunta kuin ylöspäin:
23.8.2014 - Kouvola KR
Tuomari: Kirsti Louhi
"11kk, kokonaisuutena vielä kovin kapea ja ilmava narttu, jolla hyvät
pään linjat. Hyvä kaula. Ylälinja ei aivan korrekti. Saisi olla
kulmautunut paremmin edestä. Hyvin asettunut lantio. Koira liikkuu
edestä ja takaa kapeasti, lyhyellä askelelmitalla. Tarvitsee aikaa"
JUN H
24.8.2014 - Heinola KR
Tuomari: Hal Biermann, USA
"Nice head. Fault of croup. Crossover rear movement. Rear movement ok"
"Nice head. Fault of croup. Crossover rear movement. Rear movement ok"
Hyvä pää. Puutteellinen lantio. Ristikkäinen takaliike. Takaliike ok"
JUN T
perjantai 15. elokuuta 2014
Aada 15 viikkoa
Aadalla tuli 15 viikkoa ikää täyteen tiistaina. Kiloja nappulalla on 6,4 ja Tyynellä vastaavasti samassa iässä 7,3.
Tällä viikolla käytiin Aadan kanssa eläinlääkärissä pyörähtämässä, kun tuo onnistui telomaan itseään kotosalla juoksemalla päin kevythäkkiä ja ranne tietenkin napsahti metallikehikkoon. Ei kuitenkaan käynyt sen pahemmin, hoidoksi lepoa ja särkylääkettä.
maanantai 11. elokuuta 2014
World Dog Show 2014
World Dog Show eli kotoisammin Maailman Voittaja-näyttely oli tänä vuonna Helsingissä (edellisen kerran WDS on ollut Suomessa 1998) ja pitihän se siellä lähteä käymään. Tosin Silakka-Tyyne jäi kotiin ja emäntä kävi näyttelyssä vain kameran kanssa.
Kuvia whippetkehän laidalta näkee täältä. Linkin takaa löytyy kuvat kaikista pennuista ja nartuista, urokset olivat eri kehässä.
perjantai 8. elokuuta 2014
Parin viime viikon kuulumisia
Pari viime viikkoa on olevinaan ollut niin kiireisiä, että blogille ei juuri ole ollut aikaa vaan päivitykset ovat olleet lähinnä kuvien lisäämisiä. Nyt voisi tarinoida vähän enemmän, että mitä meille oikein kuuluu.
Ollaan tässä muutaman viime viikon aikana tutustuttu moneen uuteen koirakaveriin. Aada on käynyt leikkimässä Onni-villakoiran kanssa ja Tyyne taas on päässyt tutustumaan Viivi-podengoon. Molemmat ovat käyneet myös peuhaamassa Jedi-whippetin kanssa. Aadalla synkkasi Jedin kanssa todella hyvin ja kaksikko rallitteli pitkin metsää ja puskia sydäntensä kyllyydestä.
Tyyne näki koirapuistossa myös irlanninsusikoiria ja ne vasta olivatkin jänniä otuksia - ihan heti ei uskaltanut mennä leikkimään vaan piti ensin katsella jonkin matkan päästä, että mitäs kummia kavereita nämä ovatkaan.
Tyynen kanssa käytiin mätsärissä ja tällä kertaa jätin namit kehästä pois - kehän jälkeen koira kyllä palkittiin hienosta esiintymisestä. Ja kyllä täytyy sanoa, että harvinaisen hyvin meni. Tyyne pönötti hienosti paikallaan, kun tuomari tutki ja mittaili ja katseli ja hienosta pönötyksestä palkittiin: Tyyne oli pentujen punaisten kolmas.
Palkinnoksi saatiin uusi lelu, herkkuja ja koiranmakkaraa. Tosin Nirppanokka-Tyyne vähät välitti koiranmakkarasta ja syljeskeli sitä sitten pitkin lattioita. Oli ilmeisesti melkoinen pettymys, kun totutun raa'an jauhelihan sijaan kupissa olikin jotain muuta sen nappulan kaverina. Aadalle kyllä maistui!
Seuraava mätsäri onkin sitten kuun viimeinen päivä ja sinne Aadakin jo pääsee mukaan. Voi olla, että Aadan kanssa kehässä oleminen onkin sitten melkoista showta, mutta hyvä käydä harjoittelemassa ennen Lahden pentunäyttelyä.
Tyynen seuraavat kehäesiintymiset ovat Kouvolan ja Heinolan näyttelyissä parin viikon päästä.
Nyt Aadalla on siis ikää 14 viikkoa ja painoa tasan 6 kiloa. Tyyne painoi samassa iässä 6,8kg eli voi olla, että Tyyne on näistä aikuisenakin se hivenen isompi - aika näyttää.
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Hiekkakuoppailua
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


