sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kuulumisia


Meillä elellään nyt rauhallisesti ja mitään erikoisempia ei olla puuhailtu. Tyyne viihtyy parvekkeella kyttäämässä ohi kulkevia ihmisiä ja autoja. 
Helle niistää omistajasta mehut niin tehokkaasti, että ollaan lähinnä lötkötetty kotona. Koirakin tuntuu olevan ihan tyytyväinen vaikka nyt ne pidemmät lenkit ovatkin olleet tauolla. 
Ensi viikolla onneksi viilenee ja eiköhän mekin hieman taas aktivoiduta enemmän sen myötä. Tosin nyt mennäänkin pelkästään remmilenkkejä jokunen tovi, sillä Tyyne päätti aloittaa ensimmäiset juoksunsa!


Emäntä joutui tilaamaan uudet silmälasit, koska Tyynen pää osoittautui yhteentörmäyksessä kestävämmäksi kuin rillien sanka.


Tänään Tyyne täytti jo 9 kuukautta! Aika menee kyllä hirmu nopeasti!


lauantai 17. toukokuuta 2014

Maastotreenausta

Taas käytiin treenailemassa maastoilua ja meni hieman paremmin kuin edellisellä kerralla. Kyllä se tästä vielä lähtee!

Kuvat Anna Reponen ja Marko Pessi
















sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Touhulauantai

Meillä oli eilen varsin touhukas päivä. Aamu startattiin ajelemalla Harjumaalle Arktisten vetokoirien match showhun.
Kannatti lähteä treenailemaan sillä Tyyne oli pienten pentujen SIN1! BIS-kehässä saatiin sitten vain lämmintä kättä, mutta eipä tuo haittaa - saatiin taas vähän lisää kokemusta.




Tuolla oli varsin muikeat palkinnot ja erityisesti Tyynen mieleen oli tuo tiikerilelu, jossa on ihana vinku sisällä.


Illemmalla päätettiin vielä lähteä katsastamaan Ristiinan uusi koirapuisto Reino-veljen kanssa ja samalla tuli testattua muovikoppien istuvuus. Varsin passelinkokoiset tuntuvat olevan, tosin Tyynelle pitää tehdä yksi lisäreikä tuohon niskahihnaan.
Koppaihmettelijöille selvennettäköön sen verran, että kumpikaan koirista ei ole millään muotoa vihaisia vaan kopat ovat päässä sen vuoksi ettei leikin/juoksemisen tiimellyksessä tule kaverille isompaa reikää nahkaan - kopan avulla voi välttää satojen eurojen eläinlääkärilaskun. Koppa ei haittaa koiraa vaan se voi avata suunsa, hengittää normaalisti ja juoda koppa päässä.


maanantai 5. toukokuuta 2014

Mökkeilyä


Päätettiin lähteä vapuksi mökkeilemään ja sää oli tuolla saaressa suosiollinen - oli melko lämmintä ja vain yhtenä päivänä satoi hieman vettä.
Tyyne oli saaressa harvinaisen tyytyväisen oloinen, sillä tuolla ei hihnaa tarvittu ja kakara sai olla jatkuvasti vapaana.







Tuli tällä reissulla huomattua, että Tyyne ei osaa uida lainkaan. Hepulipäissään se hyppäsi veteen ja upposi pohjaan kuin kivi. Emännälle meinasi tulla hätä käteen, kun koiraa ei meinannut kuulua veden pinnalle.. Onneksi tuo kuitenkin sai itse itsensä rantaan (kävelemällä pohjaa pitkin).
Tämä tarkoittaa sitä, että kesällä Tyyne joutuu kyllä uimakouluun!



Vielä lopuksi seisotuskuva kahdeksan ikäkuukauden kunniaksi: