maanantai 5. toukokuuta 2014
Mökkeilyä
Päätettiin lähteä vapuksi mökkeilemään ja sää oli tuolla saaressa suosiollinen - oli melko lämmintä ja vain yhtenä päivänä satoi hieman vettä.
Tyyne oli saaressa harvinaisen tyytyväisen oloinen, sillä tuolla ei hihnaa tarvittu ja kakara sai olla jatkuvasti vapaana.
Tuli tällä reissulla huomattua, että Tyyne ei osaa uida lainkaan. Hepulipäissään se hyppäsi veteen ja upposi pohjaan kuin kivi. Emännälle meinasi tulla hätä käteen, kun koiraa ei meinannut kuulua veden pinnalle.. Onneksi tuo kuitenkin sai itse itsensä rantaan (kävelemällä pohjaa pitkin).
Tämä tarkoittaa sitä, että kesällä Tyyne joutuu kyllä uimakouluun!
Vielä lopuksi seisotuskuva kahdeksan ikäkuukauden kunniaksi:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi Tyyne <3! Muru mamma osaa kyllä uida, joten tän täytyy tulla isän puolelta ;)
VastaaPoista