sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kukkuluuruu

Kuluneella viikolla Tyyne on saanut maisteltavakseen broiskun kauloja. Hyvin maistui, rauhallisesti osasi syödä (ts. ei yrittänyt hotkia kauloja kokonaisina) eikä maha mennyt sekaisin.
Nopeasti hoksasi, että luut syödään peiton päällä ja niitä ei roudailla ympäri kämppää. Emäntä ei oikein osaa arvostaa veristä lihaluuklönttiä lakanoiden seassa.


Pienellä whippettiläisellä pitää olla yksi nukkumapaikka joka huoneessa ja pelkällä lattiallahan ei missään tapauksessa voi nukkua (sattuneesta syystä meillä ei edelleenkään ole niitä mattoja lattioilla), joten yksi uusi pehmeä peti piti käydä hankkimassa.
Pedillä on hyvä köllöttää ja katsoa telkkaria. Kaikki tsiljoona lelua pitää myös kantaa petiin jemmaan, kun niillä ei jaksa leikkiä.


Tällä viikolla ollaan Tyynen kanssa "opiskeltu" vähän enemmän kuin aiemmin. Nyt istuminen alkaa jo luonnistua ja maahanmenon idea alkaa olla hanskassa. Tosin maahanmenoa neiti kermapylly ei voi tehdä lattialla - siinähän paleltuu rintapalat - vaan alla pitää olla jonkinlaista mattoa tai peittoa.
Odottamista opetellaan edelleen vähän joka paikassa (autoon meno, sisälle tuleminen, kadun ylittäminen jne). Päivittäin tuo saa juoksennella vapaana, joten luoksetuloakin vahvistetaan jatkuvasti palkkaamalla koira aina - tosin Reino-veljen kanssa ulkoillessa namit eivät aluksi maistuneet ollenkaan, koska veli oli sata kertaa kovempi juttu.


Kaupungilla ollaan käyty ihmettelemässä maailman menoa ja täytyy todeta, että on harvinaisen reipas pentu! Oletin, että tuo olisi jollain tavalla reagoinut keskustan kovempaan liikenteeseen, mutta ei. Kaikki oli vaan hirveän kivaa ja mahtavaa. Ainut asia mikä jännätti vähän, oli pari italiaanopoikaa, mutta loppujen lopuksi niidenkin kanssa olisi pitänyt päästä leikkimään.


12 viikkoisen mitat: 6,1kg ja n. 36,5cm

maanantai 11. marraskuuta 2013

Pikkuhippetti metsässä

 Kerrankin tuli otettua kamera mukaan metsäkävelylle:










Kuluneen viikon terveiset ja perinteiset viikkoposeeraukset


Menneellä viikolla Tyyne on päässyt maistelemaan uusia makuja. Rahulan Rehusta ostettu putkiluu on ollut erityisen mieluinen. Eri eläinten (kana, nauta, sika, kalkkuna) raakaa jauhelihaa tuo on saanut alusta alkaen jokaisella aterialla. Vielä on maistamatta mm. lohi, hirvi ja poro. Lohen kanssa on tuskin mitään ongelmaa, lohiöljy ainakin maistuu, mutta edellinen superahne koira ei välittänyt porosta ja hirvestä pätkän vertaa, saas nähdä miten Tyyne niihin reagoi.


Kuluneeseen viikkoon on mahtunut parit penturiehut sekä Reino-veljen että Ville-mittelin kanssa. Kummallakaan kertaa sää ei suosinut valokuvausta, mutta koirilla ainakin oli hauskaa!


Tyynen lähes jokailtaisiin rutiineihin tuntuu kuuluvan jonkinlainen "pään nollaus" riekkujuoksuhepuleiden muodossa. Tähän sisällä iltahepulointiin ei tunnu vaikuttavan päivällä saatu liikuntamäärä taikka muu aktivointi. Pienen huoneesta huoneeseen juoksentelun jälkeen voi ilmeisesti hyvillä mielin käydä nukkumaan.


Hepuloinnin aikana sitä vauhtia on sen verran, että Tyyne pääsee hyppäämään itse sohvalle. Sitten ollaankin ihmeissään, että miten sitä tänne jouduttiin.


Ruoka maistuu jo huomattavasti paremmin kuin alussa. Nyt ne nappulatkin maistuvat eikä ruokailu enää mene piimän ja jauhelihan mupeltamiseksi samanaikaisesti nappuloita suupielestä syljeskellessä.


Tyynen lempihuonekalu on mitä ilmeisimmin sänky. Siellä on hyvä nukkua joko yksin tai emännän ja/tai isännän kanssa.
Tosin sängyn alunen kiinnostaisi myös melkoisesti ja sekös pientä vinttikoiraa kiukuttaa, että reunoille on tehty barrikadeja kaiken maailman matoista! Nyt tuo alkaa olla jo sen verran kookas, että sängyn alle voi jäädä jumiinkin ja siitä sitä itkua ja huutoa seuraa melkoisesti. Että voi pienestä koirasta lähteä paljon älämölöä ja meteliä!


Tyhjä maitopurkki on osoittautunut mieleiseksi leluksi. Aluksi tuonne tuli laitettua nameja sisälle, mutta kyllä se itse purkki tuntui kiinnostavan enemmän kuin sinne tungetut nakit.


Yllä Tyyne 11 viikkoa: 5,5kg & n. 35,5cm.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

10 viikkoa

Tänään napsahti se kymmenen viikkoa mittariin ja kyllä on kovasti kasvanut tuo Tyyne. Vaaka näytti 4,8kg (+0,5kg viime viikosta) ja seinämittaus kertoi senttejä olevan n. 34.



lauantai 2. marraskuuta 2013

Reino-veljen kanssa leikkimässä

Tänään Tyyne pääsi leikkimään veljensä Reinon (Mimi Chill's Written In The Stars) kanssa.
Tässä muutama räpsy tuosta leikkituokiosta: